Tolleri Cruftsilla 2004
Crufts on Guinness Book of Recordsin mukaan maailman suurin koiranäyttely. Tänä vuonna ilmoitettiin kaikenkaikkiaan 21 622 koiraa. Näyttely kestää neljä päivää, tänä vuonna se oli torstaista 4. maaliskuuta sunnuntaihin 7. maaliskuuta saakka.
Nova Scotia Duck Tolling Retriever kuuluu Gundog ryhmään ja ne näytetään toisena päivänä. Tollerit eivät aina ole olleet tervetulleita Cruftsiin. Kolme vuotta sitten ne olivat ensimmäistä kertaa näytteillä. Sitä ennen ne kuuluivat maahantuotuihin koiriin eivätkä sen takia voineet ottaa osaa. Ensimmäisenä vuonna esillä oli vain brittiläisiä tollereita. Pari vuotta sitten Crufts avasi ovet myös ulkomaalaisille koirille.
Kun voitin Cruftsin lipun viime kesänä Luzernin kansainvälisessä näyttelyssä, en oikein tiennyt, mitä sillä tekisin. Kokeneemmat kasvattaja-ystäväni antoivat ymmärtää, minkä etuoikeuden olin saanut. Niinpä päätin miettiä asiaa.
Tollerini näytti nauttivan näytteilläolosta. Koirani on oppinut hyvin paljon juuri noina päivinä. Se on tottunut ihmismassoihin ja kaikenkarvaisiin koiriin, tottelevaisuusharjoituksiin ihmisjoukoissa, kulkemaan suurten Tanskan Doggien ohitse pelkäämättä, tuomarin tutkimuksiin ja paljoon muuhun.
Hyvin sosiaalisoituneet koirat saivat todella hienon tilaisuuden oppia uutta. Jos koulutan sen terapiakoiraksi, suurin osa kurssin käytännöllistä puolta opitaan näyttelyssä. Keskittymisharjoitukset toimivat mainiosti ihmisjoukossa. Ovatko näyttelyt niin hirveän kalliita ... 50 Frangilla ei pääse millekään päivän mittaiselle koulutuskurssille. Juuri näyttelyissä koirilla on monitahoista oppimista.
Cruftsin aika lähestyi ja minusta tuntui, että olimme jo aika hyviä kehässä vaikkei varmaan aivan yhtä hyviä kuin tottuneemmat teamit. Mottoni oli:”nyt menemme katsomaan, miltä voittajat näyttävät ja pelkkä osaanotto on antoisaa.” Eihän minulla ollut mitään menettämistä kun koirani on nuori ja minä verrattain uusi tällä alalla.
Ilmoittauduimme Internetin kautta ja varasimme autopaikan tunneliin. Nyt Birmingham N.E.C.:n (National Exhibition Centre) ja meidän välillä ei ollut kuin 1000 km moottoritietä! Kahden takapenkillä istuvan lapsen riemu pysyi rajoissaan torstaiaamuna, kun lähdimme ajamaan. Paljon nopeammin kuin olisimme osaneet kuvitella ajoimme Ranskan halki melkein tyhjää mottoritietä. Amber ei halunnut olla sille varta vasten tarkoitetulla paikalla auton takaosassa vaan halusi maata lattialla lasten jaloissa. Jopa lapset olivat yllättyneitä, että päivä autossa (monin pysähdyksin) meni niin nopeasti. Koiran paperit olivat kunnossa ja PET Scheme vaatimukset täytetty. Brittiläiset toivottivat meidät tervetulleiksi. Tunneli-juna kesti 35 minuuttia ja kahdeksan aikaan illalla joimme teetä sukulaisten luona etelä-Lontoossa. Vasta silloin ymmärsin, kuinka tärkeä tapahtuma Crufts olikaan englantilaisille. Jokaisen päivän tapahtumista oli yhteenveto televisiossa ja ihmiset olivat innostuneita, kun kuulivat meidän ottavan osaa tapahtumaan.
Perjantaiaamun paljon pelätty M25 moottoritie oli tietenkin jo aamusta tukossa eikä meno nopeutunut Birminghamin liepeillä. Mieheni, joka oli vuosikausia asunut Lontoon liepeillä, huokaili monta kertaa, että mistä nämä ihmiset oikein tulivat ja mihin olivat matkalla. Schwarzenburgerlandin tiet ovat hemmotelleet meidät! Vihdoinkin olimme NEC:in parkkipaikalla. Nekin olivat massiivisia ja pelkäsin jo, ettemme varmasti löydä autollemme päivän lopulla. Meillä oli nyt tärkeämpää tehtävää, oman „benchimme“ löytäminen. Hallista no 5 löytyi paikka meille. Jokaisen koiran tuli pysyä omalla penkillään paitsi koira-WC:ssä käydessä tai kehässä ollessa. Katsojathan olivat maksaneet siitä, että näkivät koiria.
Tavanomainen odotusaika alkoi. 12.30-15.00 oli varattu tollereille, mutta kehässä oltiin myöhässä. 46 tolleria oli ilmoitettu (viime vuonna 20 enemmän). Oli todella hauskaa nähdä niin paljon punaturkkeja! Tiedän, tiedän, Pohjoismaissa niitä on helposti kaksinkertainen määrä, mutta minä en ollut koskaan nähnyt tämän enempää. Ambyn iso-isoäiti ja setä, sisko ja iso-isoisä olivat paikalla. Tietenkin myös viime vuoden voittajat puolustamassa voittojaan. Mukana oli ainakin 4 ulkomaalaista tolleria mutta suurin osa kuului brittiläiseen kermaan (Englannissa on noin 500 tolleria). Oli ylipäätään ystävällinen ilmapiiri vaikkakin se loppua kohti olikin jännittynyt. Omistajien kanssa oli mielenkiintoista keskustella ja kuulla kokemuksista. Oltiin hiukan epävarmoja tuomarin suhteen, oliko hänellä tollerikokemusta? Amber ei muistuttanut viime vuoden voittajia joilla oli aika paljon valkeaa. Minua spekulointi tuomarin suhteen ei kiinnostanut.
Yllätyksekseni Ambyn sisko oli luokassa nimeltä Post Graduate. Mitä se tarkoitti, halusin heti tietää. Minulle selvitettiin, että koirat, jotka eivät vielä olleet voittannet yhtä paljon kuin avoimessa luokassa olevat, kuuluivat tähän ryhmään. Ehkä meidänkin olisi pitänyt olla Post Graduate luokassa. Nyt oli liian myöhä vaihtaa avoimesta alaspäin.
Oli myös toisia luokkia, jotka olivat tavallisesta eurooppalaisesta poikkeavia. Erityisen mielenkiintoinen oli Good Citizen Dog Scheme luokka. Kennel Club järjestää kursseja ja kokeita, joissa erityisen hyvin sosiaalisoituneet koirat saavat näyttää taitojaan.
Kehän 34 oli suurempi kuin mikään kokemani. Kehässä tapahtumat olivat tavanomaisia: tuomari tutki koiran, kolmio- ja edestakaisjuoksu. Kun vastasin tuomarin kysymykseen Ambyn iästä, hän huudahti: ”Good grief!” Se oli hänen ainoa kommenttinsa. Unohdin kysyä, mitä tuo huudahdus tarkkaan ottaen tarkoitti. Kirjallisia kommentteja emme saaneet mukaamme, vain rusetin ja todistuksen.
Avoimessa luokassa oli kymmenen ilmoittautunutta. Oli hyvä olla yksi monista. Amber tuijotti minua silmät tapillaan niinkuin tavallista, mutta seisoa se ei jaksanut niin mahdottoman kauan. Lähellä oleva nainen naurahti ja sanoi:” Kohta se pyörii maassa!” En tiedä, mitä hän sillä tarkoitti, mutta en antanut sen tehdä itseäni epävarmaksi. Juuri tuollaisia kommentteja olen jo aikaisemminkin kuullut (jopa koirani ulkonäön suhteen) eivätkä ne ole kovinkaan rakentavia. Olivat ne pahassa mielessä sanottuja tai eivät, kehään tuollaiset kommentit eivät kuulu.
Voittajakoira oli se brittiläinen. Melkein uskomatonta oli, että tuomari antoi meille kakkospaikan. Sitten kaikki meni nopeasti. Res. Paras Narttu ei automaattisesti ollut avoimessa luokassa toiseksi tullut, vaan se valittiin jokaisen luokan parhaasta. Jos ei löytynyt parempaa kuin 2. narttu avoimessa luokassa, se tuli toiseksi parhaaksi nartuksi ylipäätänsä. Meidän tapauksessamme ei käynyt niin. Ambyn iso-isoäiti sai Reservin, hyvä niin.
Sympaattiset brittiläiset tolleri-omistajat toivottivat meille hyvää kotimatkaa ja “See you next year!” Todellakin, jokaisen luokan kolme parasta saavat automaattisen lipun seuraavaksi vuodeksi.
Kannatti käydä Cruftsilla vaikken nähnyt paljoakaan Obedience, Agility, Heelwork to Music tai monesta muusta ohjelmanumerosta. Näin tollereita ja se riitti! Lauantaina kävimme sukulaisia tapaamassa ja kävelemässä North Downseilla. Amber ja sen hurmaava kultsu-serkku Jasper ajoivat kaneja takaa ja pelästyttivät pari fasaania. Tuona päivänä se oli luvallista! Pitkän pitkällä kotimatkalla meillä oli aikaa miettiä viikonlopun tapahtumia. Matka oli pitkä mutta menen kyllä ensi vuonna jos vain saan mahdollisuuden!
|
..